etusivu
   uutiset
   tarinoita
   kalenteri
   galleria
   yhdistys
   historia
   linkit
   shoutbox
   tilastot
 
   EM 2011
   MM 2010
   EM 2009
   MM 2008
   EM 2007
   MM 2006
   MM 2004
   MM 2003
 
 


EM-kisat Jelgava, Latvia, 11.-15.5.2011
11.5.
SUOMI
-
LATVIA
4-1
Suomi saapui aurinkoiseen Latvian Jelgavaan tiistaina. Keskiviikko-iltana oli ensimmäinen kohtaaminen isäntämaa Latviaa vastaan.


Vaikea ensimmäinen erä päättyi 1-0 Suomelle. Toisessa erässä Suomi nosti johdon jo kahteen nollaan, mutta Latvia kavensi 2-1 tilanteeseen toiselle erätauolle.


Kolmas erä oli kuitenkin Suomen hallintaa ja lopputulos 4-1 oli hyvän pelin tulema.


Pelissä tapahtui myös kaksi historiallista hetkeä: Jyrki ei saanut ainuttakaan jäähyä ja Laten maaliin merkittiin kaksi (2) syöttäjää(!!). (hymiö)

12.5.
WORLD TEAM
-
SUOMI
3-10
Suomi vei ensimmäisen erän 1-5. Tasoero oli suuri.


Toisessa erässä World Team pääsi peliin mukaan ja peli hieman tasottui, toiselle erätauolle mentiin tuloksessa 3-8.


Kolmannen erän Suomi hallitsi ja dominoi peliä.


World Team joukkueessa esiintyi maalissa ensimmäistä kertaa proteesilätkän historiassa yhdellä kädellä torjuva maalivahti. Suomen Ville Alanne teki maajoukkueuransa ensimmäisen maalinsa! Pelin tehokkaimmat olivat Rake pistein 4+1 ja Ovetskin (Tuuttila) pistein 1+4.

12.5.
LATVIA
-
WORLD TEAM
15-1
Läpihuutojuttuna Latvia kuritti Maailmajoukkuetta raskain luvuin. Latvialla kuitenkin pelasi yksi pelaaja, jonka pisteytyksestä ei ollut vielä yhteisymmärrystä.
13.5.
WORLD TEAM
-
LATVIA
3-7
Latvia voitti.
13.5.
WORLD TEAM
-
SUOMI
2-15
Ensimmäinen erä oli Suomelle 1-4. Suomi hallitsi ensimmäistä erää selvästi.


Toisessa erässä Suomen ote hieman herpaantui, mutta siitä huolimatta joukkue puristi erästä 1-2 voiton.


Kolmanteen erään Suomi lähti kovalla sykkeellä voittamaan erää. Se tuotti tulosta, lopputulos selvästi Suomelle 2-15.


Sami sai apinan selästä ja teki maalin! Myös luottopakki Juppe onnistui maalinteossa.

14.5.
FINAALI
-
Kisajatko hallituksen käsittelyyn


Toistaiseksi kesken jääneiden proteesijääkiekon EM-kisojen jatko on menossa kansainvälisen liiton ISIHF:n käsittelyyn. Suomen ehdotus on, että pelaamatta jäänyt toinen ottelu Latviaa vastaan pelataan MM-kisoissa pisteytetyillä pelaajilla mahdollisimman pian.


Niin Latvian kuin Suomen joukkueet ovat esittäneet asiaan liittyvää materiaalia ISIHF:n hallitukselle, jonka toivotaan ratkaisevan asian nopeasti.


Kiista johtui perhesyiden takia kesken kisojen Suomen joukkueeseen liittyneen Jore Makkosen pelaamisesta. Hänet on pisteytetty vuonna 2009 kolmen pisteen pelaajaksi ja hän on pelannut ennen tätä vuotta kaksissa arvokisoissa. Viime vuoden Montrealin MM-kisoissa kansainvälisen liiton pisteytysvaliokunta pohti hänen pisteytyksensä muuttamista kahteen, kun parantumismahdollisuutta ei ole. Päätöstä ei kuitenkaan ole vielä tehty.


Latvian EM-kisoissa järjestäjät eivät kuitenkaan sallineet hänen pelaamistaan toisessa ottelussa Latviaa vastaan, jolloin Suomen joukkue katsoi pelaamisen mahdottomaksi järjestäjien toimittua vastoin ISIHF:n pisteytyspäätöksiä.


Suomi voitti Latvian ensimmäisessä ottelussa 4-1. Turnauksen kolmas joukkue oli Maailman joukkue, joka hävisi kaikki ottelunsa niin Suomelle kuin Latvialle. Venäjä jäi kisoista pois.


kalenteri


Leiri Vierumäellä

Lossarit turnaus Vääksyssä

MM-kisat Tampereella

SHOUTbox
2012-02-19 01:23

2011-05-24 07:54
Onnea Jorelle! Vauva uutiset kiiri Enonkoskelle asti! Toivottaa Lepu-täti

2011-05-12 17:04
hyvä suomi