Suomen Proteesijääkiekkomaajoukkue on koottu pelaajista, joilla on jokin merkittävästi liikunta- tai toimintakykyä haittaava este. Monen jääkiekon pelaamisen tekee haasteelliseksi yläraajan tai alaraajan eri asteiset amputaatiot. Erilaiset tapaturman tai synnynnäisen vamman aiheuttamat toiminnan rajoitteet voivat myös mahdollistaa pelioikeuden saavuttamisen lajin parissa. Tyypillisimmillään näissä tapauksissa kyse on eri tyyppisistä halvauksen jälkitiloista, joissa jokin ylä- tai alaraajan nivelen tai koko raajan toiminta on rajoittunutta.
Kaikesta huolimatta kyseessä on jääkiekko, jossa pelataan normaali jääkiekon säännöillä. Ainoana poikkeuksena, taklaaminen on kielletty. Lisäksi pelaajat on pisteytetty vammatason mukaisesti 1-3. Mitä pienempi pistemäärä pelaajalla on, sitä vaikeammasta vammatasosta on kyse. Kentällä saa olla yhtä aikaa 12 pistettä viidellä pelatessa. Neljällä pelatessa pisteitä voi olla 9 ja kolmella 7. Maalivahdin osalta riittää, että hän täyttää minimipisteytyksen 3.
Suomen Proteesijääkiekkomaajoukkue on aloittanut toimintansa vuonna 2001. Ensimmäiset MM-kilpailut lajissa järjestettiin Lohjan Kisakalliossa vuonna 2003. Alussa maita on ollut mukana neljä, USA, Kanada, Venäjä ja Suomi. Myöhemmin mukaan ovat tulleet Tšekki ja Latvia. Muutamia yksittäisiä pelaajia on tapahtumissa ollut mukana myös Saksasta, Australiasta ja Israelista.
Tällä hetkellä lajin harrastajia löytyy Suomesta noin 30 ja maailman laajuisesti noin 300. Ikähaitari pelaajilla on n. 15-60 vuotta. Suomi on ollut arvokisoissa mitaleilla vuodesta 2006 alkaen joka vuosi. Mitaleita on kertynyt kaksi EM-kultaa, kaksi MM-pronssia ja tältä keväältä MM-hopeaa.
Joukkue kokoontuu noin kerran kuukaudessa erilaisiin yhteisiin tapahtumiin jääkiekon merkeissä. Välillä pelataan naisten SM-sarja joukkueita vastaan. Toisinaan vastassa voi olla harraste- ja ikämiesjoukkueita. Muutamia kertoja vuodessa pelataan myös näytösotteluita varojen keräämiseksi julkkiksista kerättyjä joukkueita vastaan. Joukkue myös leireilee muutamia kertoja vuodessa valmistautuessaan arvokisoihin.
Toiminnan yksi tärkeimmistä tavoitteista on, saattaa yhteen samanlaisia elämän tragedioita kohdanneita kavereita. Porukassa voi huomata, kuinka suuretkin elämän vastoinkäymiset, on käännettävissä mahdollisuudeksi kantaa leijonapaitaa osana Suomen maajoukkuetta. Puujalkavitsi ja tarinat kädettömistä pakeista, kuuluvat pukukopin vakio kalustoon.
Tampereella 19.5.2010 Pekka Keski-Orvola